15-16-vuotiaana Kiyarustemi ihaili Mehdi Hamidi Shirazin runoutta. Hänellä ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa runoilijan kirjoja. Tästä syystä hän lainasi kolmeksi päiväksi Shirazin runokirjaa, joka kuului ystävänsä veljelle. Palauttaakseen kirjan hänen täytyi laittaa se takaisin sinne, mistä hän oli sen ottanutkin, mutta hän käytti nämä kolme päivää kirjoittamalla kaikki runot paperille. Prosessin aikana hänestä tuntui, että runojen taika oli kadonnut, ja hän pettyi. Vuosia myöhemmin Lontoossa ystävä esitteli Kiyarustemin Mehdi Hamidi Shirazille, joka makasi kuolinvuoteellaan. Ystävänsä pyynnöstä Kiustarijev lausui vuosia sitten ulkoa opettamansa säkeet Shirazin edessä, mikä sai Shirazin kyyneleet silmiin. Tämä kokemus antoi Shirazin runoille uuden merkityksen Kiyarustemin mielessä.
Vuosia myöhemmin Kiyarustemi lähetettiin matkaan toisen Shirazin, Sadi Shirazin, repliikeillä. Nobaharin laulua kuunnellessaan Kiyarustemi mietti, ajatteliko hän "Tarvitsemme toisen elämän kuolemamme jälkeen. Koska olemme viettäneet tämän elämän vain toivoen..." tai vuoropuhelua "Vanhuus on kauhea sairaus, mutta on jotain pahempaa: Kuolema." -dialogi, en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti